Yritysesittely Yhteystiedot Henkilökunta Tiedotteet
Kurssitarjonta pk-seutu Kurssin valinta Ilmoittautumiskäytäntö
Toiminta-ajatus Ilmoittautuminen
Kuvia kursseiltamme Kuvia tapahtumistamme Kuvia Koirulasta
Foorumi Linkkejä

 
Yritysesittely

 
Koirakoulu Pieni Koiruus perustettiin huhtikuussa 2005 palvelemaan pääkaupunkiseudun ja lähialueiden koiranomistajia ikään, sukupuoleen ja aikaisempaan kokemukseen katsomatta. Haluamme tuoda harrastusmahdollisuudet lähelle ja kaikkien tavoitettavaksi, joten pyrimme järjestämään kursseja mahdollisuuksien mukaan myös muilla paikkakunnilla. Koirakoulu Pieni Koiruus on Helsingin Yrittäjät ry:n jäsen.
 
Arvostamme koiralähtöistä, positiivisiin koulutusmenetelmiin perustuvaa opetusta, jossa tärkeintä on omistajan ja koiran välinen yhteistyö ja halu toimia yhdessä. Nyky-yhteiskunnassa hyvät käytöstavat kuuluvat niin ihmisille kuin koirillekin ja hyvät käytöstavat omaavan koiran kanssa eläminen ja liikkuminen on paitsi mukavaa, myös turvallista. Hyvä käytös myös edistää suvaitsevaisuutta ja positiivista suhtautumista koiranpitoon.
 
Meille on ensiarvoisen tärkeää, että koiraa kohdellaan hyvin. Hyvä omistaja on ystävällinen, johdonmukainen, määrätietoinen ja reilu ohjaaja, jonka seurassa koiran on hyvä ja turvallinen olla ja jonka kanssa koira toimii innokkaasti ja mieluusti.
 
Päämäärämme on saada kurssiemme osallistujat oppimaan ja viihtymään. Oppimisen tulee olla hauskaa ja palkitsevaa sekä koirille, että omistajille. Meillä koulutusohjaajat ovat päteviä, useampaan harrastuslajiin perehtyneitä, aktiivisesti itseään kehittäviä ja positiivisen asenteen omaavia ihmisiä, joille Sinun ja Koirasi tarpeet ovat tärkeitä. Erityisosaamista vaativia kursseja meillä vetävät mm. koirien lihashuollon ammattilaiset, Kennelliiton hyväksymät agilityohjaajat ja koiranäyttelykehien konkarit. Meiltä saat useassa harrastuslajissa opetusta ja vinkkejä aina alkeista kilpatasolle saakka.
 
Otamme myös mielellämme vastaan palautetta sekä ideoita ja toiveita tulevien kurssien ohjelman suhteen.
 
Lisätietoa antavat yrityksen toimintavastaavat Susanna Turtiainen ja Mia Tuoreniemi.
 
Huom. Sivujen ulkoasun tai sisällön kopioiminen on kiellettyä. Mikäli haluat käyttöösi jonkin kuvan, tai sivuilla esiintyvän jutun, niin ota yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Mikäli arkistoissasi on jokin hyvä kuva, jonka haluaisit lähettää meille, niin lähetä se jpg-muodossa sähköpostilla ja laita liitteeksi kuvaajan nimi, kuvausaika/paikka.

 
Copyright Koirakoulu
Pieni Koiruus 2008